
Lähetä turvasähköpostiviesti Niina Lappalaiselle tästä
Olen psykologi ja Gestalt- psykoterapeutti. Minulla on laaja kokemus mielenterveystyöstä psykiatrian poliklinikoilla, osastoilla sekä opiskelu- ja työterveyshuollossa. Yksityisellä sektorilla olen tehnyt terapeuttista asiakastyötä kymmenen vuoden ajan erilaisten ihmisten, elämäntilanteiden ja kokoonpanojen kanssa. Tavallisimpia syitä, joiden vuoksi vastaanotolleni hakeudutaan, ovat
Työssäni olen huomannut, että vaikeankin olon taustalla on usein varsin tavallisia arjen, ihmissuhteiden ja jaksamisen haasteita, jotka ovat syystä tai toisesta pitkittyneet ja alkaneet hiljalleen kaventaa mahdollisuuksia elää mielekästä elämää. Usein taustalla on myös riittävän tuen puute: hetket, jolloin olisi kaivannut tukea, mutta kukaan ei ole ollut sopivalla tavalla tavoitettavissa. Ajattelen, että hyvinvointimme olennainen osa ovat sellaiset ihmissuhteet, joissa voimme saada tukea ja tulla kannatelluksi hetkissä, jotka eivät ole yksin kannettavissa.
Terapeuttina tärkein tehtäväni on luoda tila, jossa voit olla mahdollisimman aito, vapaa ja turvassa. Kuuntelen ja havainnoin tarkasti, sanoitan näkemääni ja jaan näkökulmiani. Pyrin herättämään uteliaisuuttasi myös teemoihin, joille ei ehkä aiemmin ole ollut riittävästi tilaa tulla jaetuksi ja kohdatuiksi. Olen aidosti kiinnostunut sinusta ja elämästäsi kokonaisuutena. Terapiasuhteen näen tasavertaisten ihmisten kohtaamispaikkana, jossa jokaisella on oma asiantuntijuutensa. Muotoilemme terapiatyön tavoitteet yhdessä sinun tarpeidesi ja toiveidesi pohjalta.
Gestalt-terapiassa tutkimme kokonaisvaltaisesti sitä, mikä sinussa ilmenee tässä ja nyt -hetkessä, huomioiden kokemuksesi kehossa, tunteissa ja mielessä. Myös menneisyys ja tulevaisuus tulevat tarkasteltavaksi nykyhetken kautta: miten ne vaikuttavat sinuun ja elävät sinussa juuri nyt. Työskentely on kokemuksellista ja kokeilevaa; keskustelun ohella saatan ehdottaa luovia kokeiluja esimerkiksi kehon, mielikuvien tai tilankäytön avulla. Kiinnitän hienovaraisesti huomiota myös väliseemme kontaktiin: siihen, miten kohtaamme toisemme ja millaista suhteessamme on olla. Terapiasuhde tarjoaa mahdollisuuden tutkia kokemuksellisesti sitä, miten toimimme suhteissa: miten liitymme toiseen, säätelemme kontaktia, ilmaisemme itseämme ja havainnoimme toisesta. Tällainen tutkiminen avaa tilaa ymmärtää syvemmin, mikä meitä tukee ja toisaalta mikä estää olemasta suhteissa aidosti ja omannäköisesti.
Pitkä jooga- ja meditaatioharjoittelu sekä perehtyneisyys intialaiseen perinnelääketieteeseen, Ayurvedaan, ovat vahvistaneet kokonaisvaltaista näkemystäni ihmisestä moniulotteisena ja jatkuvasti uudistuvana kokonaisuutena, joka on erottamaton osa ympäristöään ja joka luontaisesti hakeutuu kohti tasapainoa ja yhteyttä. Kun ympärillämme on riittävästi turvaa ja kannattelua, voimme päästää irti vanhasta ja uskaltautua etsimään uudenlaisia tapoja olla ja toimia.
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni.