Näytä kaikki asiantuntijat

Soili Takkala

Psyykenlääkevieroituksen tuki, rentoutusohjaaja, filosofi

Soili Takkala - Ohjaaja - Lääkevieroitusryhmä - Mielipalvelut
Helsinki, Etäyhteys
Etävastaanotto
suomi

Soili Takkala, Psyykenlääkevieroituksen tuki, rentoutusohjaaja, FM

Kärsin aikanaan masennuksesta ja ahdistuksesta ja päädyin käyttämään SSRI-lääkkeitä 1990-luvun alussa. Vapauduin masennuksesta kokonaisvaltaisen, henkistä kasvua painottavan terapiaprosessin aikana 2000-luvun loppupuolella. Yllätys oli suuri, kun masennuslääkkeistä luopuminen oli vaikeaa, vaikka masennus oli jo parantunut. Onnistuin viimein lääkkeen lopetuksessa vuonna 2011, ja vaikka vieroitusoireet kestivät vuosia, elämäni on muuttunut koko ajan paremmaksi.

Aku Kopakkalan innoittamana tutustuin SSRI-lääkitystä käsittelevään kriittiseen tutkimukseen 2014 alkaen ja aloin vetää Suomen ensimmäistä SSRI-vieroituksen vertaisryhmää vuonna 2015. Olen Madinfinland.org -sivustoa julkaisevan Tarpeenmukainen hoito ry:n eli TaHon perustajajäsen.

Palasin yliopistolle saattamaan masennuksen vuoksi kesken jääneet opintoni loppuun ja vuonna 2019 tein filosofian graduni biologisen psykiatrian ihmiskuvasta ja sen taustalla vaikuttavasta materialistisesta tieteenfilosofiasta. Harkitsin jatko-opintoja mutta valitsin toisin: en halua mennä syvemmälle teoriaan. Sen sijaan lähdin etsimään keinoja tuoda oivallukseni käytännön tasolle, jotta voisin olla konkreettisesti avuksi.

Olen valmistunut rentoutusohjaajaksi 2022. Koulutus yhdistää länsimaisia terapiamuotoja ja itämaisia mielenharjoituksen tekniikoita. Harjoitusten avulla voi saada paremmin yhteyden omaan kokemukseensa, oppia käyttämään hengitystä rentoutumisen apuna ja kohtaamaan vaikeita oloja ja mielentiloja.

Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi syksyllä 2024. Tarjoan Mielipalveluissa Kunnioittavan kosketuksen kehoterapiaa tammikuusta 2025 alkaen mielen haasteiden ja psyykenlääkevieroituksen tueksi. Kunnioittavan kosketuksen menetelmä perustuu klassiseen hierontaan mutta hoito tehdään vaatteiden päältä siinä asennossa missä asiakkaan on helpointa olla, esimerkiksi istuen tai tuetussa kylkimakuuasennossa rentouttavilla ja kokoavilla hoito-otteilla. Hoito ei muokkaa tai venytä lihaksia eikä lisää merkittävästi verenkiertoa. Siksi se soveltuu myös tilanteissa jolloin klassiselle hieronnalle on vasta-aiheita.

Kosketus vapauttaa endorfiineja ja oksitosiinia, se rentouttaa, lievittää kipua ja ahdistusta, parantaa kehonkuvaa ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mielen ongelmat ja niiden hallintaan käytetyt lääkkeet nakertavat kehon ja mielen yhteyttä, ja kosketukseen perustuva hoito voi auttaa vahvistamaan sitä ja antaa kehollista toivoa toipumisesta.
Jos kiinnostuit kunnioittavan kosketuksen kehoterapiasta ja mietit, voisiko siitä olla sinulle apua, laita minulle viestiä. Tarjoan ilmaisen 15 min puhelin- tai videokonsultaation päätöksen tueksi.

En ole terapeutti vaan auttaja ja valmentaja. Olen perehtynyt masennuslääkevieroitukseen seuraamalla vieroittautujien kokemuksia, kansainvälisissä verkostoissa koottua tietoa ja tieteellistä tutkimusta.

Jos tarvitset tietoa ja tukea lääkevähennykseen tai mietit, ovatko oireesi vieroitusoireita, varaa puhelinaika tai etävastaanotto. Tunnen parhaiten masennuslääkevieroitusta, mutta samat suuntaviivat pätevät myös neuroleptien ja bentsojen vähennyksessä. Lääkevieroitus ei ole sprintti vaan kestävyyslaji. Hiljaa hyvä tulee. Olen mielelläni avuksi.

TAUSTATIETOA:

SSRI-lääkkeet ovat turvallisia ja hyvin siedettyjä, niistä ei tule riippuvuutta eikä vieroitusoireita. Näin uuden sukupolven serotonergisia lääkkeitä on meille markkinoitu 1980-luvun lopulta alkaen, jolloin ensimmäinen SSRI-lääke, onnellisuuspilleri Prozac (fluoksetiini) tuli markkinoille.

Kun SSRI- ja SNRI-lääkkeet ovat olleet käytössä yli 30 vuotta, kuva on toinen. Alun perin lyhytaikaiseksi suunniteltu lääkehoito venyy monien kohdalla vuosien, jopa vuosikymmenien mittaiseksi. Vaikka lääkityksestä on aluksi saattanut olla hyötyäkin, käytön pitkittyessä se menettää tehonsa ja tulee uudenlaisia sivuvaikutuksia: apatiaa, motivaation puutetta, tunne-elämän latteutta. Myöskään tutkimuksista ei löydy näyttöä määrättömän pitkän lääkityksen hyödyistä. Mutta lopettaakaan ei voi, koska vieroitusoireet ovat vielä pahempia kuin lääkkeen sivuvaikutukset.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että masennuslääkkeistä saa vieroitusoireita jopa 56 % käyttäjistä. Oireiden vaikeus liittyy yleensä lääkeannokseen ja lääkityksen kestoon: mitä pitempään lääkettä on syönyt, sitä todennäköisempää on, että lääkkeen lopetus ei onnistu lääketehtaan ohjeilla. Myös lyhytaikainen käyttö saattaa johtaa vaikeisiinkin vieroitusoireisiin.

Lääkkeen lopetus onnistuu parhaiten lääkeannosta asteittain pienentämällä. Tähän on erilaisia menetelmiä. Vieroitusaika riippuu lääkkeen käyttöajasta ja lääkeannoksen vahvuudesta, käyttäjän elämäntilanteesta, tukiverkostoista ja mahdollisuudesta löytää lääkityksen tilalle korvaavia keinoja kohdata mielialan ja tunne-elämän haasteita.

On hyvä, jos lääkevieroitukseen saa tukea terveydenhuollosta. Aina psykiatrien ja lääkärien asiantuntemus ei kuitenkaan riitä, ja toisille suositellaan elinikäistä lääkitystä, toisia taas ohjeistetaan lopettamaan lääke liian nopeasti. Vieroitusoireet saatetaan tulkita sairauden uusiutumiseksi, ja niitä hoidetaan määräämällä lisää lääkkeitä.

Aiheeseen sekä henkilökohtaisen kokemuksen kautta että alan tutkimusta seuraamalla perehtynyt vertaisasiantuntija voi tukea ja rohkaista vieroituspolulla.

(VIDEO, Youtube) Puhutaan mielenterveydestä - Vieraana Soili Takkala

Vertaistukea lääkevieroitukseen

Olet ehkä käyttänyt masennuslääkkeitä jo vuosia ja saanut niistä sen hyödyn joka niistä on saatavissa. Enää lääkityksestä ei tunnu olevan apua, mutta lääkkeen lopettaminen huonontaa oloa hälyttävästi. Onko kyse vieroitusoireista? Jos masennuslääkkeistä haluaa päästä eroon, miten sen voi tehdä turvallisesti? Jos psykoosilääkkeet on kerran aloitettu, voiko niitä ikinä lopettaa? Varaa aika vertaisvalmennukseen, niin kartoitetaan tilanne ja tarvittaessa räätälöidään sinulle yksilöllinen lääkevieroitusohjelma!

  • Puhelinkonsultaatio 30 min 40 € sis. alv 25.5 %
  • Etävastaanotto videoyhteydellä 30 min 45 € / 45 min 55 € / 60 min 65 € sis. alv 25.5 %
  • Psykiatrian hoitopalaveriin osallistuminen asiakkaan kanssa etänä 45 min 60 € / läsnä 45 min 90 €, sis. alv 25.5 %
  • Kunnioittava kosketus -kehoterapia 60 min 75 €, sarjakortti 3 x 60 min 210 €, 5 x 60 min 330 €, sis. alv 25,5 %

Lähetä yhteydenottopyyntö seuraavan lomakkeen kautta:

     

    Varaa aika

    Ei suodattimia
    Tarkenna hakua yllä olevilla suodattimilla.
    Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

    Varaa aika

    Palvelu:
    Ajankohta:
    Toimipiste:
    Tekijä:
    Hinta:
    Kesto:

    Varaus onnistui

    Varausvahvistus on toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

    Varaus epäonnistui

    Ajanvarauksessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

    Virheelliset asetukset

    Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

    Mielipalvelut terapialogo
    Mielipalvelut
    Varaa aika
    Varaa aika
    Varaa aika
    envelopemap-markercalendar-fulllaptop-phonebubblecrossmenuarrow-left