Terapiaa ja hyvinvointia Turussa - Mielipalvelut

Mielipalvelut on mielenterveyden ammattilaisten perustama ja johtama terapiayritys, joka aloitti toimintansa vuonna 2016 Helsingissä ja avasi ensimmäisen toimipisteensä Turussa marraskuussa 2023. Turun toimipisteemme osoite on Linnankatu 8 E.

Metsä-huone - Terapia - Mielipalvelut Turku

Varaa aika terapiaan  Turkuun

Mielipalveluiden Turun toimipisteellämme työskentelevät terapeuttimme ovat kokeneita, työlleen omistautuneita asiantuntijoita, joilla on erityisosaamista mm. seksuaalisuuden, ihmissuhdehaasteiden, traumatisoitumisen, vanhemmuuden sekä mielialahaasteiden, tarkkaavuuden- ja toiminnanohjauksen haasteiden sekä ahdistukseen sekä liikuntaan ja motivaation liittyvissä kysymyksissä.

Mielipalveluissa tavoitteemme on jokaisella tapaamisella kohdata sinut ja elämäntilanteesi kunnioittavasti, kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti. Sinä olet oman elämäsi asiantuntija, me terapiaprosessin ja toipumisen asiantuntijoita. Yhdessä kanssasi lähdemme kartoittamaan elämäsi kokonaisuutta ja pohtimaan, mikä olisi paras tapa edetä ja rakentaa sopiva tuki juuri sinulle.

Mikäli et tiedä, millainen tuki tai kuka terapeuteistamme olisi sinulle sopivin, voit myös ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme osoitteessa [email protected]. Asiakaspalvelussamme viestiisi vastailee psykologi Alma Sipilä.

Turun toimipisteemme sijaitsee aivan keskustassa, Turun pääkirjaston naapurissa, osoitteessa Linnankatu 8 E, loistavien liikenneyhteyksien varrella.

Alta löydät lyhyen esittelyn kaikista Turun toimipisteellämme työskentelevistä terapeuteistamme. Jokaisen esittelyn alta löydät linkin, josta pääset lukemaan asiantuntijasta hänen omilla sanoillaan sekä varaamaan ajan suoraan asiantuntijalla vapaista ajoista. Mikäli tahdot laittaa suoraan sähköpostia terapeuteillemme, tavoitat heidät osoitteesta [email protected]
Pia Nylander - Psykologi ja lyhytterapeutti - Terapia - Turku Mielipalvelut (500 x 500 px)

Pia Nylander

Pia Nylander on psykologi, mindfulness-ohjaaja ja pian valmistuva seksuaalineuvoja, jonka työotteelle ominaista on ennen kaikkea rauhallisuus ja vahva, lämmin läsnäolo. Pialla on runsaasti kokemusta terapiatyön tekemisestä ihmiselämän hyvin monenlaisissa haastekohdissa, Pian kanssa voit työskennellä esimerkiksi ihmissuhdehaasteisiin, tunnesäätelyn kehittämisen, seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten sekä tarkkaavuuden ja toiminnaohjauksen haasteiden kanssa. Pia työskentelee Mielipalveluilla torstaisin, ja häneltä löytyy aikoja eritoten aamuvirkuille!

Lue lisää Piasta ja varaa aika ensitapaamiselle!
Saara Hallama - Psykologi ja lyhytterapeutti - Terapia - Mielipalvelut Turku

Saara Hallama

Saara Hallama on psykologi ja entinen kilpaurheilija, joka suhtautuu niin elämään, kuin asiakastyöhönkin lämmöllä ja uteliaisuudella, hyvällä sekoituksella innostusta ja rauhallista vakavuutta, silloin kun jälkimmäinen on kohdillaan. Saaran erityisosaamiseen kuuluvat mm. motivaation, sisäisen vaativuuden ja lempeyden, syömishäiriön ja kehosuhteen haasteiden sekä epäonnistumisen käsittelyn ja stressin ja uupumuksen teemat. Saara työskentelee Mielipalveluilla useana päivänä viikossa, ja häneltä löytyy vapaata aikoja päivä- ja ilta-aikojen lisäksi myös lauantaisin.

Lue lisää Saarasta ja varaa aika ensitapaamiselle!
Laura Happonen - Psykologi Psykoterapeuttiopiskelija - Terapia - Mielipalvelut (500 x 500 px) (5)

Laura Happonen

Laura Happonen on psykologi ja Gestalt-psykoterapeuttiopiskelija, joka tarjoaa Mielipalveluilla sekä terapeuttisia keskustelukäyntejä, että koulutuspsykoterapiaa (Lue lisää siitä, mitä koulutuspsykoterapia on täältä). Lauralla on laaja osaaminen mm. kriisi- ja traumatyöstä, vanhemmuuden tukemisesta, psykofyysisistä terapiamenetelmistä sekä myös luovuuden ja luovien menetelmien käytöstä osana terapiatyöskentelyä. Laura on terapeuttina lämmin ja eloisa, vahvasti läsnäoleva ja syvästi kuunteleva. Laura työskentelee Mielipalveluilla perjantaisin.

Lue lisää Laurasta ja varaa aika ensitapaamiselle!
Tiina Lindholm-Ventola - Paripsykoterapeutti ja perhepsykoterapeutti KELA - Terapia - Mielipalvelut Turku

Tiina Lindholm

Tiina Lindholm on perhe-ja paripsykoterapeutti (KELA), sekä tason I EMDR-terapeutti. Tiina työskentelee sekä yksilöiden, parien, että perheiden hyvinvoinnin kysymysten vahvistamiseksi vahvasti asiantuntevalla ja kuuntelevalla otteella. Terapeuttina Tiina on selkeä, aktiivinen ja vahvasti empaattinen. Tiinan erityisosaamiseen kuuluvat mm. ihmissuhteiden ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet, itsetunnon ja elämänhallinnan kysymykset sekä pelot ja tunnesäätelyn vaikeudet. Tiina työskentelee Mielipalveluilla maanataisin, torstaisin ja perjantaisin.

Lue lisää Tiinasta ja varaa aika ensitapaamiselle täältä!

Rebecca Hellsberg

Rebecca Hellsberg on lyhytterapeutti ja psykoterapeuttiopiskelija, joka tarjoaa Mielipalveluilla sekä lyhyt-, että koulutuspsykoterapiaa ruotsinkielellä. Rebecca on terapeuttina avoin, empaattinen, aktiivinen, maanläheinen ja analyyttinen. Hänen kanssaan voit työskennellä niin työ-kuin yksityiselämään liittyvien kysymysten kanssa, löytäen uusia näkökulmia mm. haastaviin elämäntilanteisiin tai tapahtumiin, mielialan ja jaksamisen kysymyksiin kuin erityisherkkyyteenkin.

Lue lisää Rebeccasta ja varaa aika ensitapaamiselle täältä!
Miia Kamula - Psykoterapeuttiopiskelija, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja seksuaalineuvoja - Terapia - Mielipalvelut (500 x 500 px) (5)

Miia Kamula

Miia Kamula on psykoterapeutti, lyhytterapeutti, seksuaalineuvoja ja kätilö. Miian vahva ja herkkä läsnäolo tuo ensitapaamisesta alkaen työskentelyyn turvallisuutta ja vahvasti hyväksyvää tilaa. Miian vastaanotolla voit luontevasti käsitellä niin itsetuntoon, uupumukseen, vanhemmuuteen kuin seksuaalisuuteen ja sukupuoleenkin liittyviä kysymyksiä - kuin mitä tahansa juuri sinun elämässäsi ajankohtaista haastetta tai kysymystä. Miialla on Mielipalveluilla saatavilla laajasti aikoja maanantaista lauantaihin.

Lue lisää Miiasta ja varaa aika ensitapaamiselle täältä!
Lasse Jalonen - Psykoterapeutti (KELA) - Mielipalvelut Turku

Lasse Jalonen

Lasse Jalonen on kokenut traumapsykoterapeutti (KELA), jolla on laajasti lisäkoulutusta mm. psykofyysisestä psykoterapiasta, EMDR:stä, hypnoosista kuin myös kognitiivisesta lyhytterapiastakin. Lassen lähestymistapa on rauhallinen ja keskusteleva, uteliaasti ja avoimesti yhteisessä työskentelyssä nousevia teemoja, haasteita ja kysymyksiä lähestyvä. Mm. kehollisten harjoitteiden, hypnoosin tai vaikkapa unityöskentelyn lisäksi terapiatyöskentelyssä voidaan käyttää myös luovia menetelmiä, kuten valokuvausta. Lasse työskentelee Mielipalveluilla torstaisin.

Mahdollisuuksia työskennellä Lassen kanssa voit tiedustella suoraan Lasselta osoitteesta lasse.jalonen(a)mielipalvelut.fi

Lue lisää Lassesta täältä!
Sami Liikanen Lyhytterapeutti, pariterapeutti ja perheterapeutti Mielipalvelut Turku 1

Sami Liikanen

Sami Liikanen on lyhytterapeutti sekä pari- ja perheterapeutti, joka opiskelee parhaillaan perhe- ja paripsykoterapeutiksi. Samin työskentelyssä korostuvat myötätuntoinen ja hyväksyvä läsnäolo sekä suora ja kunnioittava vuorovaikutus. Vastaanotolla voit käsitellä esimerkiksi parisuhteen ja perheen vuorovaikutusta, uupumusta, elämän kriisejä tai mieltä painavia ajatuksia ja tunteita. Samin vastaanotto on saatavilla Turussa sekä etäyhteydellä.

Lue lisää Samista ja varaa aika ensitapaamiselle täältä!
Jussi Alihanka - Yksilöpsykoterapeutti KELA ja Psykiatri - Terapia - Mielipalvelut Turku (500 x 500 px)

Jussi Alihanka

Jussi Alihanka on psykiatri ja integratiivinen yksilöpsykoterapeutti (KELA). Hänen työskentely perustuu myötätuntoiseen vuorovaikutukseen ja asiakkaan oman ymmärryksen syventämiseen. Terapeuttisessa työssään hän yhdistää joustavasti erilaisia menetelmiä asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Hän on kouluttautunut EMDR terapeutiksi, MBSR-ohjaajaksi sekä TRE-ohjaajaksi, ja valmistunut holotrooppisen hengitystyöskentelyn fasilitaattoriksi vuonna 2023.

Lue lisää Jussista ja varaa aika ensitapaamiselle täältä!
Jani Kajanoja psykoterapeuttiopiskelija psykiatriaan erikoistuva lääkäri ja lääketieteen tohtori - Terapia - Mielipalvelut Turku (500 x 500 px)

Jani Kajanoja

Jani on koulutukseltaan psykiatriaan erikoistuva lääkäri, lääketieteen tohtori ja yksilöpsykoterapeuttiopiskelija (Gestalt-psykoterapia). Hän on työskennellyt 8 vuoden ajan psykiatrialla erilaisissa työtehtävissä. Akateemisesti hän on tutkinut mm. tunteiden tunnistamisen ongelmia, lapsuuden traumoja ja riippuvuuskäyttäytymisiä. Hänen vastaanotolleen voi tulla diagnoosista tai ongelman luonteesta riippumatta. Hän tekee terapiatyötä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, käyttäen kokemuksellisia ja kehokeskeisiä menetelmiä esimerkiksi mielikuva- ja vuorovaikutusharjoituksia, rentoutusharjoituksia.

Lue lisää Janista ja varaa aika ensitapaamiselle täältä!

Ajanvaraus - Turku


Ei suodattimia
Tarkenna hakua yllä olevilla suodattimilla.
Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

Varaa aika

Palvelu:
Ajankohta:
Toimipiste:
Tekijä:
Hinta:
Kesto:

Varaus onnistui

Varausvahvistus on toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Varaus epäonnistui

Ajanvarauksessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

Toimipisteen sijainti

Linnankatu 8 E, 20100 Turku

Saapuminen
Toimipisteemme Turussa sijaitsee aivan keskustassa, pääkirjaston ja kauppatorin läheisyydessä. Kadulta sisäpihalle avautuvasta portista pääset sisään painamalla summeria. Ovi rappuun on heti portin jälkeen vasemmalla, ja toimitilamme yhden kerroksen verran portaita ylös rakennuksen toisessa kerroksessa.
Mielipalvelut Turku - Etuovi toimipisteelle Linnakatu 8 E 20100 Turku

Saapumisohjeita Turun toimipisteeseemme

Mikäli saavut autolla, ei toimitiloillamme valitettavasti ole omaa parkkialuetta. Katuparkki toimipisteemme lähellä on maksullinen. Mikäli etsit edullisinta vaihtoehtoa auton pysäköinnille, suosittelemme auton jättämistä Turun Tuomiokirkon taakse pysäköintivyöhykkeelle 3 (tuntihinta parkille 0,6€) Porthanin, Henrikin tai Piispankadun alueelle, jossa kävelet toimipisteellemme Linnankatu 8:n pisimmillään 15:sta minuutissa.

Hinnasto ja palvelut

Tässä on listattuna yleisimmät palvelumme ja niiden hinnat, jos haluat tutustua koko hinnastoon niin löydät sen tästä!
Palveluhintoihimme ei lisätä toimistomaksuja tai muita lisämaksuja. HUOM! Meillä voit maksaa myös Edenred ja E-passi työsuhde-eduilla. Asiantuntijoillemme on saatavilla myös kolmen, kuuden tai kahdeksan tapaamiskerran paketteja, nämä on listattuna alempana hinnastossa:

- Ensikartoitus, Aikuinen/Nuori tai Lapsi 60 min – 98€
- Ensikartoitus, Pariterapia 90 min – 163€
- Ensikartoitus, Perheterapia 90 min – 163€

- Psykologikäynti 45 min – 98€
- Psykologikäynti 60 min – 113€
- Psykologikäynti 90 min – 153€

- Kuntoutuspsykoterapia (KELA), tutustumiskäynti – 85€
- Kuntoutuspsykoterapia (KELA) – 100-125€

- Pariterapia 60 min – 133€
- Pariterapia 90 min – 173€
- Parikuntoutuspsykoterapia (KELA), tutustumiskäynti 60 min - 84€
- Parikuntoutuspsykoterapia (KELA) 60 min – 133€
- Parikuntoutuspsykoterapia (KELA) 90 min – 173€

- Perheterapia 60 min – 133€
- Perheterapia 90 min – 173€
- Perhekuntoutuspsykoterapia (KELA) tutustumiskäynti 60 min - 84€
- Perhekuntoutuspsykoterapia (KELA) 60 min – 133€
- Perhekuntoutuspsykoterapia (KELA) 90 min – 173€

Pakettihinnat: (Psykologikäynnit, Psykoterapiakäynnit, Lyhytterapiakäynnit)

- 3x 60 min tapaamisen sarja - laskutettuna yhdessä tai useammassa osassa – 330€
- 6x 60 min tapaamisen sarja - laskutettuna yhdessä tai useammassa osassa – 640€
- 8x 60 min tapaamisen sarja - laskutettuna yhdessä tai useammassa osassa – 825€
Mielipalvelut - Yritys - Psykologit, Psykoterapeutit ja muut terapeutit - Esittely

Kokonaisvaltaista ja yksilöllistä tukea, ihminen ihmiselle - Mielipalvelut Oy

Mielipalvelut on olemassa tarjotakseen mielenterveyden ja jaksamisen haasteisiin kokonaisvaltaista ja yksilöllistä tukea, ihminen ihmiselle. Jaettu asiantuntijuus on vahva ja keskeinen arvo työssämme. Me olemme terapiaprosessin ja toipumisen osaajia - asiakkaamme oman elämänsä parhaita asiantuntijoita.

Meille tärkeimpiä kysymyksiä eivät ole diagnoosit ja oireet, vaikka toki nämäkin kuulemme osana kokonaisuutta. Ennen kaikkea tahdomme ymmärtää asiakkaan kokonaista elämää, yksilöllistä tilannetta ja tarpeita. Näemme, että siinäkin, mitä monesti kutsumme mielenterveyden haasteiksi ja jopa sairauksiksi, on usein kyse ihmiselämään kuuluvasta kärsimyksestä - todellisesta ja ehdottomasti tuen arvoisesta, mutta ei epänormaalista tai patologisoitavasta.

Tilanteen mukaan tahdomme tukea asiakkaitamme myös psyykkisen voinnin vahvistamiseen ilman psyykelääkkeiden aloittamista. Näemme, että esim. mielialalääkkeillä voi olla oma paikkansa ja tarpeensa yksilöllisissä toipumisprosesseissa, mutta niiden ei tulisi olla ensisijainen tai ainakaan ainoa keino mielialan haasteiden hoitamisessa.

Ota yhteyttä yhteydenottolomakkeella:

    *Merkityt kohdat on täytettävä.


    Asiantuntijamme

    Tiina Lindholm
    Tiina Lindholm
    Pari- ja Perhepsykoterapeutti (KELA)
    Kela-pätevyys
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Vastaanotolleni voit hakeutua Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan (perhe- ja pariterapia), tai itsemaksavana asiakkaana. Olet tervetullut vastaanotolleni, kun haluat syvemmin ymmärtää itseäsi tai parisuhdettasi. Voin tavata sinua yksin, läheisesi tai perheesi kanssa. Mielenterveys-, perhe- ja parisuhdehaasteiden taustalla vaikuttaa monesti varsin tavallisia arkielämään, ihmissuhteisiin, jaksamiseen ja sopeutumiseen liittyviä pulmia, jotka syystä tai toisesta ovat pitkittyneet ja alkaneet hiljalleen muodostua täysipainoisen ja mielekkään elämän esteeksi. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni mieltäsi askarruttavien asioiden kanssa.
    Sami Liikanen
    Sami Liikanen
    Lyhytterapeutti, Pari- ja Perheterapeutti
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Minulle on terapeuttina tärkeää puhua avoimesti ja myötätuntoisesti ihmisten kanssa, sekä luoda tilaa dialogille. Dialogisuudessa ei niinkään ole kysymys menetelmistä, vaan avoimen, hyväksyvän tilan luomisesta, missä asiakkaat voivat kokea tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi.
    Saara Hallama
    Saara Hallama
    Psykologi, lyhytterapeutti
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Olen Saara, psykologi ja entinen kilpaurheilija. Minulle on työssäni tärkeää kyetä auttamaan sinua kirkastamaan omia arvojasi, tavoitteitasi ja toiveitasi, ja tätä kautta elämään oman näköistä mielekästä elämääsi. Henkilökohtaisen kilpaurheilu- ja liikunnanohjaajataustani myötä olen hyvin kiinnostunut suorituskyvystä ja oman potentiaalin löytämisestä. Uskon, että sekä hyvinvoinnin, että omissa tavoitteissamme menestymisen perustana on vahva itsetuntemus. Itsetuntemustamme voimme vahvistaa omien arvojen selkeyttämisen lisäksi mm. tietoisuustaitoja harjoittamalla sekä myötätuntoista suhtautumista itseämme kohtaan voimistamalla. Tätä kaikkea voimme tutkia yhteisessä työskentelyssämme.
    Rebecca Hellsberg
    Rebecca Hellsberg
    Korttidsterapeut, psykoterapeutstuderande
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Till mig är du välkommen precis som du är, med små eller stora bekymmer, oavsett om du har en kortare eller längre terapi i åtanke. Jag bemöter mina klienter med stor närvaro, acceptans och har ett genuint intresse och vilja att förstå, stödja och vägleda den jag arbetar med.
    Pia Nylander
    Pia Nylander
    Psykologi, lyhytterapeutti
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Olen peruskoulutukseltani psykologi ja olen lisäkouluttautunut mm. kognitiivisen käyttäytymisterapian periaatteisiin ja Mindfulness-ohjaajaksi. Vastaanotollani pyrin ymmärtämään juuri sinun tapaasi ajatella ja kokea sekä tunnistaa myös niitä yleisesti ihmisyyteen kuuluvia piirteitä, jotka me kaikki jaamme. Kanssani voit turvallisesti kohdata vaikeimpiakin kokemuksiasi ja ajatuksiasi sekä oppia tunnistamaan ja vahvistamaan voimavarojasi. 
Minulle jokainen ihminen on arvokas juuri omana itsenään ja vastaanotollani pyrin varmistamaan, että myös sinä arvostat itseäsi ja iloitsen kanssasi jokaisesta askeleesta kohti tavoitteitasi.
    Laura Happonen
    Laura Happonen
    Psykologi, psykoterapeuttiopiskelija
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Tuntuuko sinusta siltä, että kaipaisit elämääsi merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä? Onko elämässäsi kärsimystä, jonka kanssa olet jumissa? Olen psykologi ja gestalt-psykoterapian psykoterapeuttiopiskelija.
    Lasse Jalonen
    Lasse Jalonen
    Yksilöpsykoterapeutti (KELA)
    Kela-pätevyys
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Olen työskennellyt niin nuorten, perheiden ja aikuisten kanssa vuosien varrella. Työni on ollut psykoterapiaa kuin akuuttia kriisityötäkin.  Toimin tällä hetkellä yksilöpsykoterapeuttina ja SPR:llä kriisi- ja perhetyöntekijänä.
    Jussi Alihanka
    Jussi Alihanka
    Yksilöpsykoterapeutti (KELA), Psykiatri
    Kela-pätevyys
    EI UUSIA
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Olen psykiatri ja integratiivinen psykoterapeutti, ja lähestymistapani ihmisen hyvinvointiin on holistinen – Uskon, että psyykkiset vaikeudet ovat ymmärrettävissä, kun ihminen kohdataan kokonaisuutena: kehollisena, kokevana ja suhteissa elävänä ihmisenä – osana omaa elämänhistoriaansa, ympäristöään, kulttuuria ja ihmissuhteita, jotka kaikki vaikuttavat siihen, miten vaikeudet ilmenevät ja ymmärretään.
    Jani Kajanoja
    Jani Kajanoja
    Psykiatriaan erikoistuva lääkäri, Lääketieteen tohtori ja Yksilöpsykoterapeutti (KELA)
    Etävastaanotto
    Turku, Etäyhteys
    Olen koulutukseltani psykiatriaan erikoistuva lääkäri ja lääketieteen tohtori. Opiskelen Gestalt-psykoterapiaa (valmistuminen 12/2025). Olen työskennellyt noin 8 vuoden ajan psykiatrialla erilaisissa työtehtävissä.
    Mielipalvelut terapialogo
    Mielipalvelut
    Varaa aika
    Varaa aika
    Varaa aika
    map-markercalendar-fulllaptop-phonecrossmenu