Ajanvarauskalenterimme toimii parhaiten valitsemalla useamman rajaavan tekijän, kuten esimerkiksi valitsemalla Palvelu-kohdasta sinulle sopivan palvelun ja sitten Kalenteri-kohdasta sopivan päivämäärän. (Kalenteri-kohdasta voit myös kätevästi katsoa kaikki vapaat tapaamisajat tietylle päivälle.)
7 syytä valita Mielipalvelut terapeuttiseksi kumppaniksesi
1. Kohtaamme sinut kokonaisena ihmisenä - Ihminen on ruumiillinen, rytminen, psyykkinen ja sosiaalinen olento. Tarjoamme moniulotteista tukea, jossa sinä tulet kuulluksi ja pääset vaikuttamaan oman hyvinvointipolkusi suunnitteluun.
2. Mielipalveluiden palvelut perustuvat viimeisimpään, laadukkaaseen tutkimukseen. Seuraamme jatkuvasti tieteellistä keskustelua uusista menetelmistä, joita otamme käyttöön harkitusti. Mielestämme tutkimustiedon tuominen terapiakäytäntöihin on liian kankeaa. Usein viralliset suositukset laahaavat tutkimuksen perässä. Haluamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden saada parasta mahdollista, viimeisimpään tietoon pohjautuvaa kokonaisvaltaista terapiaa ja tukea.
3. Lääkkeet ovat toisinaan tarpeellisia, mutta niistä on myös paljon harmia. Punnitsemme kanssasi erittäin tarkasti, että ovatko psyykenlääkkeet tarpeen juuri sinun parantumisessasi. Toisinaan ovat, mutta kovin usein pääsemme yhtä hyviin tuloksiin ilmankin ja ilman lääkkeiden mukanaan tuomia mahdollisia harmeja.
4. Monipuolinen osaaminen käytössäsi. Hyödynnämme psyko- tai psykologiterapiaa, aikabiologisia hoitoja, ravintoterapiaa, uniklinikkaa, urheilua, eri lyhytterapian muotoja ja monia muita elämäsi kannalta keskeisiä tekijöitä matkallasi kohti hyvinvointia. Tarvittaessa terapeuttisi hyödyntää monipuolisen yhteisömme ammattitaitoa, kun suunnittelette miten elämäsi tasapainoisuutta tai vaikkapa nautinnollisuutta lisätään.
5. Tarvittaessa osallistamme verkostoasi toipumiseesi. Sosiaalisina olentoina meidän ihmissuhteemme ovat usein hyvinkin keskeisessä osassa hyvinvointimme kannalta. Usein sinulle tärkeiden ihmisten osallistaminen terapeuttiselle polullesi onkin tosi hyödyllistä. Toki läheistesi osallistaminen on aina sinun päätöksesi.
6. Mielipalvelut on arvostettujen psykologien, Anna-Kaisa Turpeisen ja Aku Kopakkalan perustama boutique-henkinen mielenterveyspalveluiden tarjoaja. Ennen Mielipalveluiden perustamista Anna-Kaisa ja Aku ovat työskennelleet mielenterveyspalveluiden johtotehtävissä esimerkiksi Mehiläisessä ja Aavassa.
7. Panostamme tietoturvaan - Mielipalvelut Oy on pieni kotimainen yritys, joka käyttää asiakastietojensa käsittelyyn Suomalaisen Nordhealth Oy:n tarjoamaa erittäin tietoturvallista asiakasjärjestelmää. Näin haluamme varmistaa, että tietosi eivät ikinä siirry vieraisiin käsiin tai Suomen lakien tavoittamattomiin, kansainvälisille palvelimille.
Uskon, että elämä on lahja, paraneminen on mahdollista ja suuri muutosvoima kätkeytyy siihen, kun tunteet saavat tulla koetuiksi ja jaetuiksi. Taustaltani olen psykologi, teologi ja Gestalt-psykoterapeuttiopiskelija. Uskon terapiaan, jossa saamme kohdata toisemme ihmisinä, olla yhdessä niin kipujen kuin ilon, luovuuden ja leikin äärellä.
Vastaanotolleni voit hakeutua Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan (perhe- ja pariterapia), tai itsemaksavana asiakkaana. Olet tervetullut vastaanotolleni, kun haluat syvemmin ymmärtää itseäsi tai parisuhdettasi. Voin tavata sinua yksin, läheisesi tai perheesi kanssa. Mielenterveys-, perhe- ja parisuhdehaasteiden taustalla vaikuttaa monesti varsin tavallisia arkielämään, ihmissuhteisiin, jaksamiseen ja sopeutumiseen liittyviä pulmia, jotka syystä tai toisesta ovat pitkittyneet ja alkaneet hiljalleen muodostua täysipainoisen ja mielekkään elämän esteeksi. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni mieltäsi askarruttavien asioiden kanssa.
Psykiatriaan erikoistuva lääkäri, Lääketieteen tohtori ja Yksilöpsykoterapeutti (KELA)
Etävastaanotto
Turku, Etäyhteys
Olen koulutukseltani psykiatriaan erikoistuva lääkäri ja lääketieteen tohtori. Opiskelen Gestalt-psykoterapiaa (valmistuminen 12/2025). Olen työskennellyt noin 8 vuoden ajan psykiatrialla erilaisissa työtehtävissä.
Olen helposti lähestyttävä, läsnä olevasti kuunteleva psykoterapeutti, jonka kanssa voit puhua avoimesti kaikesta siitä, mikä on sinulle totta. Minulle on tärkeää luoda turvallinen ja hyväksyvä tila, jossa voit tulla nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena ihmisenä. Kohtaan kaikki ihmiset ja erilaiset kokemukset lempeästi ja ilman ennakkoluuloja.
Psykologi, sertifioitu EMDR-terapeutti, pari- ja perheterapeutti (KELA), työnohjaaja (STOry)
Kela-pätevyys
Etävastaanotto
Helsinki, Etäyhteys
Olen laillistettu psykologi, sertifioitu EMDR-terapeutti, pari- ja perheterapeutti (KELA), työnohjaaja (STOry). Yli 30 vuoden kokemus psykologin työstä nuorten, nuorten aikuisten ja perheiden parissa.
Voit tulla vastaanotolleni erilaisten elämän ja mielenterveyden haasteiden kanssa. Tullessasi sinulla voi olla jo selkeä käsitys siitä, mihin kaipaat apua. Aivan yhtä tervetullut olet epämääräisen huonon olon kanssa ja halutessasi selvitellä jotakin asiaa elämässäsi. Olen koulutukseltani psykologi ja valmistun loppuvuodesta 2026 myös kognitiivis-analyyttiseksi psykoterapeutiksi. Kelan tukemia kuntoutuspsykoterapioita pääsen aloittamaan arviolta alkuvuodesta 2027. Tutustumiskäynneistä voit olla minuun yhteydessä jo nyt. Lisätietoa löydät profiilistani.
Oletko nuori tai aikuinen ja hakeutumassa psykoterapiaan? Olen Annika, ja valmistun loppuvuodesta 2026 nuorten ja aikuisten kognitiivis-analyyttiseksi psykoterapeutiksi. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni erilaisissa jo pitkään kestäneissä tai äkillisesti ilmaantuneissa mielen hyvinvoinnin haasteissa. Olet yhtä lailla tervetullut silloinkin, jos et oikein tiedä, mistä keskustelun voisi aloittaa, tai jos oma olo ja tilanne tuntuu epämääräiseltä ja vaikeasti hahmotettavalta. Voimme yhdessä lähteä tutkimaan tilannettasi ja mielesi maisemaa. Työskentelen suomeksi ja englanniksi. English speaking clients are also welcome.
Till mig är du välkommen precis som du är, med små eller stora bekymmer, oavsett om du har en kortare eller längre terapi i åtanke. Jag bemöter mina klienter med stor närvaro, acceptans och har ett genuint intresse och vilja att förstå, stödja och vägleda den jag arbetar med.
Keräämme evästeiden avulla tietoja sivuston käytöstä. Tiedot auttavat meitä parantamaan mm. sivuston käyttömukavuutta ja toimintaa. Käytämme analytiikkatyökaluja myös markkinointiin ja palveluiden kehittämiseen.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Toiminnalliset evästeet ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Anonyymin kävijätilaston avulla pyrimme analysoimaan sivuston käyttöä ja kehittämään palvelujamme
Markkinointi
Markkinoinnin työkalujen avulla kohdennamme mainontaa ja mittaamme sen tehokkuutta