Ajanvarauskalenterimme toimii parhaiten valitsemalla useamman rajaavan tekijän, kuten esimerkiksi valitsemalla Palvelu-kohdasta sinulle sopivan palvelun ja sitten Kalenteri-kohdasta sopivan päivämäärän. (Kalenteri-kohdasta voit myös kätevästi katsoa kaikki vapaat tapaamisajat tietylle päivälle.)
7 syytä valita Mielipalvelut terapeuttiseksi kumppaniksesi
1. Kohtaamme sinut kokonaisena ihmisenä - Ihminen on ruumiillinen, rytminen, psyykkinen ja sosiaalinen olento. Tarjoamme moniulotteista tukea, jossa sinä tulet kuulluksi ja pääset vaikuttamaan oman hyvinvointipolkusi suunnitteluun.
2. Mielipalveluiden palvelut perustuvat viimeisimpään, laadukkaaseen tutkimukseen. Seuraamme jatkuvasti tieteellistä keskustelua uusista menetelmistä, joita otamme käyttöön harkitusti. Mielestämme tutkimustiedon tuominen terapiakäytäntöihin on liian kankeaa. Usein viralliset suositukset laahaavat tutkimuksen perässä. Haluamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden saada parasta mahdollista, viimeisimpään tietoon pohjautuvaa kokonaisvaltaista terapiaa ja tukea.
3. Lääkkeet ovat toisinaan tarpeellisia, mutta niistä on myös paljon harmia. Punnitsemme kanssasi erittäin tarkasti, että ovatko psyykenlääkkeet tarpeen juuri sinun parantumisessasi. Toisinaan ovat, mutta kovin usein pääsemme yhtä hyviin tuloksiin ilmankin ja ilman lääkkeiden mukanaan tuomia mahdollisia harmeja.
4. Monipuolinen osaaminen käytössäsi. Hyödynnämme psyko- tai psykologiterapiaa, aikabiologisia hoitoja, ravintoterapiaa, uniklinikkaa, urheilua, eri lyhytterapian muotoja ja monia muita elämäsi kannalta keskeisiä tekijöitä matkallasi kohti hyvinvointia. Tarvittaessa terapeuttisi hyödyntää monipuolisen yhteisömme ammattitaitoa, kun suunnittelette miten elämäsi tasapainoisuutta tai vaikkapa nautinnollisuutta lisätään.
5. Tarvittaessa osallistamme verkostoasi toipumiseesi. Sosiaalisina olentoina meidän ihmissuhteemme ovat usein hyvinkin keskeisessä osassa hyvinvointimme kannalta. Usein sinulle tärkeiden ihmisten osallistaminen terapeuttiselle polullesi onkin tosi hyödyllistä. Toki läheistesi osallistaminen on aina sinun päätöksesi.
6. Mielipalvelut on arvostettujen psykologien, Anna-Kaisa Turpeisen ja Aku Kopakkalan perustama boutique-henkinen mielenterveyspalveluiden tarjoaja. Ennen Mielipalveluiden perustamista Anna-Kaisa ja Aku ovat työskennelleet mielenterveyspalveluiden johtotehtävissä esimerkiksi Mehiläisessä ja Aavassa.
7. Panostamme tietoturvaan - Mielipalvelut Oy on pieni kotimainen yritys, joka käyttää asiakastietojensa käsittelyyn Suomalaisen Nordhealth Oy:n tarjoamaa erittäin tietoturvallista asiakasjärjestelmää. Näin haluamme varmistaa, että tietosi eivät ikinä siirry vieraisiin käsiin tai Suomen lakien tavoittamattomiin, kansainvälisille palvelimille.
Minulla on laajasti kokemusta kehollisesta, psykofyysisestä työskentelystä, masennuksen ja ahdistuneisuuden hoidosta, syömishäiriöistä toipumisesta, sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden teemoista. Jag arbetar gärna även på svenska. I am happy to work also in English.
Yksilö- ja Ryhmäpsykoterapeutti (KELA), EFT tapping-ohjaaja
Kela-pätevyys
Etävastaanotto
Helsinki, Etäyhteys
Olen hahmo- eli gestalt-psykoterapeutti ja EFT tapping-ohjaaja. Vastaanotolleni voit hakeutua Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan, tai itsemaksavana asiakkaana. Tapaamiset onnistuvat myös etänä, mutta tutustumis- ja ensikäynnit teen mielelläni kasvotusten. Työskentelen täysi-ikäisten kanssa.
Terapiassa minulle on tärkeää kohdata sinut arvostavasti ja kunnioittavasti, yksilönä, jolla on oma ainutlaatuinen elämänhistoriasi ja kokemusmaailmasi. Läsnäolon tapani on dialoginen. Kuuntelen, tuon kysymyksiäni yhteiseen tarkasteluun ja olen kiinnostunut ymmärtämään lisää.
Olen psykologi ja tanssi-ja liiketerapeuttisten menetelmien ohjaaja. Tavoitteeni on että jo ensimmäisellä tapaamiskerralla löydämme mieleesi vähän enemmän selkeyttä, rintakehääsi vähän enemmän tilaa hengittää. Tapaamisissa kanssani voit puhua mistä vain, asioista niiden oikeilla nimillä.
Olen helposti lähestyttävä, läsnä olevasti kuunteleva psykoterapeutti, jonka kanssa voit puhua avoimesti kaikesta siitä, mikä on sinulle totta. Minulle on tärkeää luoda turvallinen ja hyväksyvä tila, jossa voit tulla nähdyksi ja kuulluksi kokonaisena ihmisenä. Kohtaan kaikki ihmiset ja erilaiset kokemukset lempeästi ja ilman ennakkoluuloja.
Olen psykologi ja minulla on kokemusta lasten, nuorten, perheiden ja nuorten aikuisten parista työskentelemisestä. Tutustu minuun paremmin profiilissani.
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet. Olen valmis kulkemaan rinnallasi vaikeassa elämänvaiheessa, auttamaan sinua vahvistamaan voimavarojasi sekä tukemaan sinua sinulle tärkeiden asioiden saavuttamisessa. Käytän integratiivista lähestymistapaa ja mm. hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä myötätuntokeskeiseen terapian menetelmiä.
Psykologi, seksuaalineuvoja ja seksuaaliterapeutti
Etävastaanotto
Tampere, Etäyhteys
Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni etsimään ratkaisuja ongelmiisi. Voit tulla yksin tai kumppanisi kanssa. Voit lukea minusta tarkemmin profiilistani ja mikäli haluat kysyä jotain tarkemmin, ole rohkeasti yhteydessä. Etävastaanotot onnistuvat myös hyvin.
Psykologi, jolla on yli 10 vuoden kokemus päihde-sekä mielenterveys alalta työskentelystä niin Suomesta kuin ulkomaillakin. Olen kouluttautunut EMDR-terapeutiksi, ja tarjoan EMDR-terapiaa erityisesti traumaattisten kokemusten, kuormittavien elämänvaiheiden, ahdistuneisuuden ja muiden vaikeasti sanallistettavien kokemusten käsittelyyn.
Keräämme evästeiden avulla tietoja sivuston käytöstä. Tiedot auttavat meitä parantamaan mm. sivuston käyttömukavuutta ja toimintaa. Käytämme analytiikkatyökaluja myös markkinointiin ja palveluiden kehittämiseen.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Toiminnalliset evästeet ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Anonyymin kävijätilaston avulla pyrimme analysoimaan sivuston käyttöä ja kehittämään palvelujamme
Markkinointi
Markkinoinnin työkalujen avulla kohdennamme mainontaa ja mittaamme sen tehokkuutta