Psykoterapiaryhmä alkaa syyskuussa 2017

18.8.2017
Kirjoittaja: Mielipalvelut

Mielipalvelut Oy järjestää Helsingin Meilahdessa psykoterapiaryhmän. Ryhmässä käsitellään oman elämän tapahtumia kokemuksellisesti ja toiminnallisesti.
Ryhmätyöskentelyn tavoitteena on auttaa osallistujaa ymmärtämään ja itseä muita paremmin.
Ryhmään osallistuvan itsesäätely ja itseluottamus vahvistuvat ja ryhmäläiset oppivat hyviä vuorovaikutustaitoja.

Psykoterapiaryhmä soveltuu erilaisista psyykkisistä ongelmista kärsiville henkilöille.

Kokoontumiset ryhmässä ovat viikon välein kaksi tuntia kerrallaan torstai-iltaisin klo 17:30-19:30.

Ryhmän kesto on vähintään vuoden ajan ja tarpeen mukaan ryhmäprosessia jatketaan pidempään, kaksi tai kolmekin vuotta.

Ryhmän koko on 7-9 osallistujaa.

Jokaisen ryhmään osallistuvan kanssa käydään yksilöllinen ryhmätyöskentelyyn orientoiva keskustelu ennen ryhmään liittymistä.

Ryhmän vetäjänä toimii ryhmäpsykoterapeutti Anna-Kaisa Turpeinen ja psykodraamaohjaaja Aku Kopakkala.

Hinta 60€/kokoontumiskerta, mahdollista saada Kelan kuntoutuspsykoterapiakorvaus.

Lyhyesti

  • Torstaisin 17:30-19:30 Meilahdessa
  • Ryhmässä 7-9 osallistujaa
  • Kesto 1-3 vuotta
  • Hinta 60 e / kerta
  • Vetäjinä Anna-Kaisa Turpeinen ja Aku Kopakkala

Tule mukaan!

Yhteydenotot ja ilmoittautumiset sähköpostitse: [email protected]


Tietopankki


Varaa aika

Mielipalvelut toimii Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä etäyhteyksin ympäri Suomen. Klikkaa alta:


Liity mukaan ilmaiselle sähköpostikurssille - opi lisää itsestäsi, mielestäsi ja läheisistäsi

Kurssin seitsemässä osassa käymme läpi sitä miten ja miksi masennus syntyy, miten se meissä ja meihin vaikuttaa, sekä, toki ennen kaikkea, miten voimme ennaltaehkäistä ja helpottaa masentunutta mieltä.

Varaa aika

Ei suodattimia
Tarkenna hakua yllä olevilla suodattimilla.
Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

Varaa aika

Palvelu:
Ajankohta:
Toimipiste:
Tekijä:
Hinta:
Kesto:

Varaus onnistui

Varausvahvistus on toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Varaus epäonnistui

Ajanvarauksessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

Mielipalvelut terapialogo
Mielipalvelut
Varaa aika
Varaa aika
Varaa aika
calendar-fullcrossmenu