Jukka Kanninen

7.11.2016
Kirjoittaja: Mielipalvelut

Olen psykologina tehnyt pitkän työuran erilaisissa ihmissuhdetehtävissä. Olen toiminut kouluttajana, työnohjaajana ja työterveyspsykologina. Olen tehnyt työtä yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen kanssa.

Työskentelytapani on asiakasta kuunteleva ja yhteisiä ratkaisuja hakeva. Uskon että ihmisissä on paljon voimavaroja, jotka ovat jääneet pimentoon ja jotka voidaan hyvällä kuuntelulla saada esille. Ratkaisut ovat useimmiten asiakkaalla itsellään, mutta tarvitaan ymmärtäväinen kuuntelija ratkaisujen löytämiseksi elämän vaikeisiin haasteisiin.

Maailma, jossa elämme on muuttunut hyvin monitahoiseksi, monimutkaiseksi ja kiireelliseksi. Tämä aiheuttaa helposti paineita meissä jokaisessa. Kulttuurimme on tehnyt meistä monet hyvin vastuullisiksi, jopa ylivastuullisiksi, jolloin helposti uuvumme. Silloin on tervettä etsiä keskustelukumppania asiantuntijataholta. Aina löytyy uusia näkökulmia, kun yhdessä mietitään.


Tietopankki


Varaa aika

Mielipalvelut toimii Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä etäyhteyksin ympäri Suomen. Klikkaa alta:


Liity mukaan ilmaiselle sähköpostikurssille - opi lisää itsestäsi, mielestäsi ja läheisistäsi

Kurssin seitsemässä osassa käymme läpi sitä miten ja miksi masennus syntyy, miten se meissä ja meihin vaikuttaa, sekä, toki ennen kaikkea, miten voimme ennaltaehkäistä ja helpottaa masentunutta mieltä.

Varaa aika

Ei suodattimia
Tarkenna hakua yllä olevilla suodattimilla.
Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

Varaa aika

Palvelu:
Ajankohta:
Toimipiste:
Tekijä:
Hinta:
Kesto:

Varaus onnistui

Varausvahvistus on toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Varaus epäonnistui

Ajanvarauksessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

Mielipalvelut terapialogo
Mielipalvelut
Varaa aika
Varaa aika
Varaa aika
calendar-fullcrossmenu