Esittelyssä Aku Kopakkala

7.11.2016
Kirjoittaja: Aku Kopakkala

Olen psykologi, naimisissa ja neljän aikuisen ihmisen isä.

Psykodynaaminen lähestymistapa, psykodraama, ratkaisukeskeisyys, interpersoonallinen terapia ja monet muut lähestymistavat ovat vaikuttaneet ajatteluuni ja työtapaani.

Urani alkuvuodet työskentelin psykiatrisissa klinikoissa ja sitten itsenäisenä yrittäjänä ryhmien ja organisaatioiden parissa.

Toimin Mehiläisen johtavana psykologina ja myöhemmin kuntoutusjohtajana vuodet 2000 – 2013.

Viime vuodet ovat kuluneet yksilöiden ja perheiden erilaisten mielenterveyspulmien parissa.

En usko, että diagnoosit kertovat kovinkaan paljon ihmisestä. En myöskään usko, että lääkkeet ovat useinkaan hyvä ratkaisu. Ainakaan pitkällä aikavälillä tarkastellessa. Kun huomioimme niiden valitettavan usein vähätellyt haittavaikutukset.

Ajattelen että psykologin tehtävänä on aluksi perehtyä asiakkaan tilanteeseen monipuolisesti. Jokaisen ihmisen elämä ja ja haasteet ovat erilaisia kuin muiden. Laaja-alainen mielen, kehon ja sosiaalisen verkoston tarkastelu on tarpeen. Usein apu tai tuki on syytä kohdistaa useisiin elämänalueisiin.

Käyttämiäni menetelmiä ovat mm. Interpersoonallinen terapia, aikabiologiset hoidot, elämäntapaan liittyvien seikkojen korjaus (esim. liikunta ja ravinto), perhetapaamiset yms.

Perehdyn asioihin perusteellisesti. Luennoin, koulutan ja kirjoitan alan teemoista runsaasti.

 

Esimerkkejä kirjoistani:

  • Porukka, jengi, tiimi - ryhmädynamiikka ja siihen vaikuttaminen - Edita 2005
  • Masennus -  Edita 2009
  • Masennus - suuri serotoniinihuijaus - Basam Books 2015

Tietopankki


Varaa aika

Mielipalvelut toimii Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä etäyhteyksin ympäri Suomen. Klikkaa alta:


Liity mukaan ilmaiselle sähköpostikurssille - opi lisää itsestäsi, mielestäsi ja läheisistäsi

Kurssin seitsemässä osassa käymme läpi sitä miten ja miksi masennus syntyy, miten se meissä ja meihin vaikuttaa, sekä, toki ennen kaikkea, miten voimme ennaltaehkäistä ja helpottaa masentunutta mieltä.

Varaa aika

Ei suodattimia
Tarkenna hakua yllä olevilla suodattimilla.
Ei tuloksia valituilla hakuehdoilla.

Varaa aika

Palvelu:
Ajankohta:
Toimipiste:
Tekijä:
Hinta:
Kesto:

Varaus onnistui

Varausvahvistus on toimitettu antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Varaus epäonnistui

Ajanvarauksessa ilmeni tekninen ongelma. Ole hyvä ja yritä uudelleen oheisella painikkeella.

Virheelliset asetukset

Yhtään lomakekenttää ei ole merkitty pakolliseksi.

Lue lisää aiheesta

Mielipalvelut terapialogo
Mielipalvelut
Varaa aika
Varaa aika
Varaa aika
calendar-fullcrossmenu