Mielipalvelut
Varaa aika
Varaa aika
Varaa aika

ADHD – Mitä se on ja ei ole

7.10.2022
Kirjoittaja: Arttu Myllymäki

Artikkeli: ADHD – Mitä se on ja ei ole

Kirjoittajat: Arttu Myllymäki (Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi) ja Anna-Kaisa Turpeinen (Psykologi, Psykoterapeutti)

 

Ympäristön ja oman toiminnan vaikutukset

Kliinisessä työssä kuulee usein kysymyksen “onko minulla ADHD?”. Kysyjien määrä tuntuu vuosi vuodelta kasvavan. Tämä ei ole ihme, kun hieman katsoo ympäröivää maailmaa. Tarkkaavuudestamme kilpailevat kymmenet ärsykevirrat, jotka on taitavasti räätälöity kaappaamaan huomiomme. Jatkuvassa ärsyketulvassa taito pysähtyä keskittyneesti ja tehokkaasti yhteen asiaan on hyvin arvokas. Puolestaan alttius ajautua tekemään epäoleellista on se mihin todennäköisimmin ihminen päätyy. Tämä johtaa valitettavan nopeasti vastoinkäymisiin, kuten opiskelujen etenemisen haasteisiin, tehtävien asioiden viivästymiseen, parisuhdeongelmiin ja moniin muihin käytännön hankaluuksiin. Tästä seuraa herkästi kierre, joka tuottaa lisää keskittymiskyvyn heikkenemistä ja ärsyketulvassa surffaamiseen syntyvää riippuvuutta. Ja riippuvuudesta ei ole helppo päästä irti. Aivojen näkökulmasta keskittyvän mielen tilassa aivokuoren etuosan toiminnot ovat vahvat ja toimivat hyvin – pystymme toimimaan pitkäjänteisesti ja odottamaan palkkiota. Ärsyketulvassa surffaamisen mielentilassa ohjaudumme aivojen palkintojärjestelmien kautta eli ahmimme mielihyvää tuottavia tai sitä lupaavia uusia ja uusia ärsykkeitä ilman pitkäjänteisyyttä. Hermostossamme ja toiminnassamme vahvistuu se, mitä ruokimme. Toisin sanoen nykyinen ympäristömme ja elämäntapamme ruokkii keskittymättömyyttä ja levottomuutta. Mikä johtaa herkästi lievään ADHD:n kaltaiseen oireiluun.

 

Olenko yhteiskuntakelpoinen?

Koulumaailma muuttuu suuntaan, jossa opetuksen rakenteet on - hieman kärjistäen - suunniteltu itseohjautuvan hyvin pärjäävän ihanneoppilaan mukaan, ottamatta huomioon tarkkaavuuden säätelyn ja toiminnanohjauksen taitojen suurta vaihtelua. Kuten kaikki taitomme – kielellisestä ilmaisusta liikunnalliseen ketteryyteen – myös tarkkaavuuden säätely ja keskittyminen ovat harjoitettavissa olevia taitoja, joille perimä ja ympäristötekijät asettavat tietyt yksilölliset rajat. Yhteiskunta puolestaan määrittelee sen, miten tehokas näiden taitojen osalta on oltava. Kuinka hyvin näissä yhteiskunnan määrittelyissä on otettu huomioon ihmisyyden normaaliuden laajaa kirjoa, on myös erittäin tärkeä tarkastelun aihe. Onko todella kyse yksilön häiriöistä vai yhteiskunnallisten odotusten ja määritelmien kapea-alaisuuden tuottamasta ongelmasta?

 

Mikä on ADHD?

ADHD on kolmen oirealueen yhdistelmä:

1) tarkkaavuuden säätelyn (keskittymiskyky) vaikeus,

2) ylivilkkaus/levottomuus,

3) impulsiivisuus

Oireita ei kuitenkaan tarvitse esiintyä kuin yhdeltä oirealueelta. ADHD on viimesijainen diagnoosi eli muut häiriöt tai syyt eivät saa selittää henkilön oireita paremmin. Nykyisessä tautiluokituksessa käytetään ainoastaan yhtä diagnoosia ADHD, vaikka arkikielessä kuulee puhuttavan myös ADD:sta. Tämän vuoksi tässä kirjoituksessa käytetään vain kirjainyhdistelmää ADHD.

ADHD ei oikeastaan ole yksi itsenäinen häiriö. Sitä ei aiheuta mikään yksittäinen geeni tai ympäristön riskitekijä, sitä ei ole nähtävissä aivokuvantamisella tai muilla fysiologisilla mittareilla. Sitä ei aina edes pystytä erottamaan neuropsykologisilla keskittymistä ja tarkkaavuuden säätelyä mittaavilla testeillä. Tämän sijaan ADHD selittyy monin erin tavoin.

ADHD diagnoosi asetetaan henkilön oireiden perusteella. Se on siis ikään kuin yhteenveto havaituista oireista, joiden syynä on kehityksen viive tai poikkeama. ADHD:n toteaminen ei tarkoita sitä, että ihmisellä olisi nyt todettu jokin sairaus, joka aiheuttaa erilaisia oireita. ADHD on nimi havaituille kehityspuutteille ja oireille, jotka jokaisen kohdalla ovat siis omanlaisensa. Näin ollen ei ole olemassa yhtä ADHD:ta, ADHD on aina yksilöllinen.

 

ADHD-diagnoosin alkuperästä ja muutoksista

ADHD on alkujaan ollut lapsilla tunnistettu normaalin kehityksen poikkeama ja se voi edelleen tuoda ensimmäisenä mieleen juurikin ylivilkkaan ja levottoman vipeltäjän. Kun on huomattu keskittymisen vaikeuden näkyvän usein ulospäin muutenkin kuin ylivilkkautena on määritelmää laajennettu. ADHD määritellään kehityksellisenä häiriönä ja siksi oireiden täytyy näkyä jo lapsena. Määritelmää on ajan saatossa laajennettu eli aikaisemmin oireita on pitänyt olla ennen 7 vuoden ikää, mutta uusimmassa tautiluokituksessa raja oireiden alkamiselle on 12 vuotta. Nykyään ADHD:n alle mahtuu todella monenlaisia oirekokonaisuuksia. Diagnoosiin vaadittujen oireiden vakavuusastetta on myös laskettu. Aikaisemmin ADHD diagnoosi asetettiin lähinnä tapauksissa, joissa lapsen toimintakyky on erittäin heikko ja hän on vahvasti aikuisen tuesta ja ohjauksesta riippuvainen. Nykyään ADHD voi olla esimerkiksi pitkän työuran yksin, itsenäisesti, ilman kuntoutusta ja tukitoimia tehneellä aikuisella. Voidaanko näiden kohdalla puhua samasta häiriöstä? Mihin liittyy tämä diagnoosikriteeristön selkeä laajeneminen ja ”keveneminen”? Tästä lisää myöhemmässä artikkelissa.

 

Pysyvä, paheneva, lieventyvä vai poistuva?

Miksi tällainen diagnoosi sitten on määritelty, mihin se perustuu? Saattaisi luulla, että kyseessä olisi jokin todennettu yksittäisen aivojen rakenteen poikkeama tai muu biologisesti havaittavissa oleva seikka. Näin ei kuitenkaan ole. Tieteellinen konsensus on, että monet erilaiset perintö- ja ympäristötekijät yhdessä aiheuttavat aivojen kehityksen poikkeavuutta, mikä tuottaa ADHD:n oireita. Diagnoosi perustuu siihen, että on nähty keskimäärin tällaisten oireiden pysyvän samanlaisina ja ilman hoitoa pahenevina. Oireiden on siis havaittu alkavan varhain ja pysyvän samankaltaisina henkilön muusta kasvusta ja kehityksestä riippumatta. Tältä pohjalta on tehty päätelmä taustalla olevasta aivojen kehityshäiriöstä. Tämän päätelmän pätevyyttä voidaan kuitenkin kyseenalaistaa esimerkiksi traumatisoitumisen näkökulmasta. Traumatisoituneen lapsen oireilu pysyy samankaltaisena muusta kasvusta ja kehityksestä huolimatta – ja oireiluun liittyy mm. levottomuutta, impulsiivisuutta ja keskittymisen sekä muistamisen ongelmia. Ja vasta, kun traumatisoitumista hoidetaan, alkaa oireilu muuttua ja vähentyä. Toki traumatisoituminenkin vaikuttaa aivoissa, estäen muun muassa tässä hetkessä elävästi läsnäolemisen traumamuistojen aktivoiduttua. Nämä aivomuutokset eivät kuitenkaan ole sairautta, vaan normaalia fysiologista reaktiota ympäristön ylivoimaisen vaikeisiin olosuhteisiin tai tapahtumiin ja ne ovat oikeanlaisen hoidon avulla muuttuvia. Voidaanko siis oireiden pysyvyyden pohjalta olla varmoja, että kyseessä on aina ja ainoastaan aivojen kehityshäiriö? ADHD:n ollessa diagnoosina aina vain tutumpi, on tällaisten virhetulkintojen riski suurempi ja suurempi.

Vaikka ADHD:n kohdalla usein puhutaan siitä, että se olisi pysyvä ominaisuus ei näin tutkimusten valossa näytä olevan, vaan oireet lievenevät ja usein myös kokonaan poistuvat iän myötä. Aikuisilla ADHD:n esiintyvyyden on arvioitu olevan n. 2,5%-2,8% eli puolet siitä mitä lapsilla. Joidenkin ADHD lasten kohdalla tämä on havaittu aivojen tasolla eli löydetty ero aivojen massassa tavallisesti kehittyviin nähden, mutta tuo ero on muutaman vuoden jälkeen tullut kurotuksi kiinni. ADHD ei siis todellakaan aina ole pysyvä elinikäinen häiriö, miksi se usein tahdotaan mieltää. Kyseessä on usein kehityksen viive, joka iän myötä korjaantuu. Lapsilla ADHD on myös ainakin Suomessa erittäin hyvin tunnistettu. Tämä on nähtävissä esimerkiksi lääketilastoista eli ADHD lääkkeitä käyttävien lasten määrä on lähellä ADHD:n tilastollista esiintyvyyttä.

ADHD:n tehokkaista hoitomuodoista kerrotaan myöhemmässä artikkelissa.

 

Pitkäjänteinen selvittely diagnosoinnin perustana

Yleinen turhautumisen aihe esimerkiksi nettikeskusteluissa on, että ADHD diagnoosia on vaikea saada ja tarjotaan vain muita vaihtoehtoja kuin diagnoosia ja lääkkeitä (nukkumisen lisääminen, liikunnan lisääminen, ahdistuksen hallinta esim. terapian avulla). Näin kuuluukin olla! Ilman, että nuo edellä mainitut asiat on testattu, ei voida luotettavasti sanoa, että kyseessä olisi pysyvä ominaisuus, josta voitaisiin käyttää nimeä ADHD. Keskittymisen vaikeuksia ja vireystilan säätelyn ongelmia on kaikilla joissain elämäntilanteissa, sen pikainen diagnosointi pysyväisluonteiseksi vammaksi olisi hyvin kyseenalaista. Moni diagnoosin saanut miettii olisiko siitä ollut hyötyä jo aiemmin. Todennäköisesti sitä ei olisi aiemmin edes voinut diagnosoida, jos oireet eivät olleet selvästi näkyvillä. Lapsille perustellusta syystä diagnoosi annetaan vain selvästi näkyvissä tapauksissa, koska lievien oireiden kohdalla ei voida mitenkään tietää ovatko ne ohimeneviä vai ei. Ihan jo henkilökohtaisen kasvun ja muotoutumassa olevan minäkuvan kannalta olisi vahingollista herkästi olettaa, että kyseessä on pysyvä ominaisuus, johon voitaisiin vaikuttaa lähinnä lääkkeillä. Pikemmin on kaikissa tapauksissa lähdettävä hoitamaan keskittymisvaikeuden oiretta joustavasti ja monipuolisesti em. seikat esimerkiksi traumaan ja ympäristötekijöihin liittyen huomioiden.

Lääkevastetta – henkilön omaa kokemusta ADHD lääkkeiden antamasta avusta – tavataan pitää merkkinä diagnoosin paikkaansa pitävyydestä. Jotkut lääkärit määräävät lääkekokeiluja ikään kuin diagnoosin varmistamiseksi. Tämä on monella tapaa harhaanjohtavaa. Lääkeaineena olevat stimulantit aiheuttavat varmasti suurimmalle osalle ihmisistä jonkinlaista vastetta. Useimmilla tämä vaikutus on positiivinen. ADHD lääkityksen hyödyt ovat tutkimusnäytön perusteella poikkeuksellisen suuria ja tarinat sen käänteentekevästä vaikutuksesta ovat yleisiä. Lääkkeiden mekanismi on rakennettu niin, että lääkeaine ei päihdytä. Silti näiden lääkkeiden viihdekäyttöä laajalti esiintyy. Niillä pyritään myös parantamaan opiskelutuloksia. Lääkkeillä tiedetään olevan etenkin pitkäaikaiskäytössä merkittäviä haittavaikutuksia. Lapsilla merkittävänä on ruokahalun väheneminen ja siitä seuraava kasvun hidastuminen. Aikuisilla sydän- ja verenkiertoterveyteen liittyvät ongelmat. Merkittävä tieto on, että kahden vuoden seurannassa noin puolet aikuisista lopettaa lääkityksen. Syitä voi tietysti olla monia, mutta yleisimpinä oletettavasti haittavaikutukset tai lääkkeen tehottomuus.

 

Lopuksi

Palataan vielä kysymykseen “onko minulla ADHD?”. Tuon kysymyksen asettaminen jo kertoo sen, että kärsit vaikeuksista, joista useat diagnoosin saaneet kärsivät. Pysähdy miettimään mihin tarvitset diagnoosia. Toki jos haluat saada lääkityksen, asia on selvä, mutta mieti sitäkin toivetta kriittisesti. Tärkeämpi kysymys onkin “miksi minulla on ADHD:n oireita?” tai “miten voisin helpottaa ADHD oireitani?”. Moni kertoo toivovansa nimeä vaikeuksilleen. Mutta pelkkä nimi kertoo niistä erittäin vähän, oleellisempaa on, miten ne itse kokee ja käsittää.

Tässä kirjoituksessa on useasti viitattu siihen, että ei ole olemassa yhtä ADHD:ta – pitäisi puhua ADHD:n kirjosta. ADHD:n lientyminen tarkoittamaan myös varsin toimintakykyisiä henkilöitä, on vienyt pohjaa niiden lasten hoidosta, joilla oikeasti tuen tarve on erittäin suuri ja ADHD heidän oirekuvaansa yksiselitteisesti määrittelee. He joutuvat jatkuvasti perustelemaan tuen tarpeensa, heitä ohjataan lisätutkimuksiin, koska vaikeat oireet eivät voi olla “vain ADHD:ta”. Tilanne on irvokas. Ja vielä tärkeämpää olisi muistaa ihmisten kirjo. Jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö. Jokaisen vahvuudet ja vaikeudet ovat erilaisia. Jokainen tarvitsee joskus jossain asiassa muiden apua ja tukea, se tekee meistä ihmisiä.

 

Lisätietoa

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8328933/ (The World Federation of ADHD International Consensus Statement: 208 Evidence-based Conclusions about the Disorder)

https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/lasten-ja-nuorten-adhd-laakkeiden-kaytto-yleistyy-jo-yksi-kaytetyimmista-laakkeista (Lasten ja nuorten ADHD-lääkkeiden käyttö yleistyy – jo yksi käytetyimmistä lääkkeistä)

https://www.kaypahoito.fi/hoi50061 (ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) – Käypä hoito –suositus)


Varaa aika

Tyhjennä valinnat

Lue lisää aiheesta

calendar-fullcrossmenu