Kirjoittaja: Taina Repo, perheterapeutti (KELA)
”Perheterapian tavoitteena on luoda suhteita ja keskusteluja, joissa kaikki osallistujat voivat päästä yhteyteen luovuutensa kanssa, jotta kehittyisi uusia mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei ennen näyttänyt olevan.” - Harlene Anderson
Mitä perheterapia on? Harlene Andersonin näkökulma perheterapian mahdollisuuksiin kuvaa sitä, kuinka eri näkökulmille tilaa tuovat keskustelut, toisen aito kuunteleminen ja avoin vuoropuhelu, voivat olla luovuuden, uusien avauksien ja mahdollisuuksien lähde. Perheterapia on terapiamuoto, joka on luonnonmukaista ja vaikuttavaa. Ihmisten kuuluisi tulla kuulluksi ja saada apua luontaiselta verkostoltaan.
Tässä luonnollisessa verkostossa voi syntyä väärinkäsitysten, loukkaantumisten, vuorovaikutuksen säröjen ja ylisukupolvisten taakkasiirtymien vuoksi esteitä, joiden vuoksi tämä luontainen yhteys ja rakastetuksi, hyväksytyksi ja kuulluksi tuleminen estyy. Perheterapia on näiden esteiden purkamista ja luottamuksen uudelleen rakentamista sillä tavoin ja niin paljon kuin se on juuri kyseiselle perheelle mahdollista.
Joskus joku perheestä ei ole valmis käymään perheensä kanssa keskusteluja, jolloin perheterapiaan voivat lähteä ne perheenjäsenet, jotka siihen ovat valmiita. Muutokseen liittyvän vastustuksen kuuleminen on tärkeää ja jokaisen perheenjäsenen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on luovuttamaton lähtökohta.
Joskus aiemmin keskusteluihin haluton perheenjäsenen saattaakin valita muuttaa mielensä, kun hän saa pohtia asiaa rauhassa ja tehdä valinnan itsestä käsin. Joskus voi olla tilanteita, että perheterapiaan mukaan lähtöön liittyy perheessä vallankäyttöä tai painostamista, jolloin vastustus näyttäytyykin uudessa valossa ja korjausliikkeitä on tarpeen tehdä erilaisten näkemysten kunnioittamisen ja itsemääräämisoikeuden arvostamisen suuntaan. Joskus dynamiikka voi muuttua, kun perheterapiassa käyvien perheenjäsenten käymien keskustelujen vaikutukset perheessä saattavat herättää työskentelystä poisjääneen kohdalla uteliaisuutta ja kiinnostusta. Kun jokin systeemissä muuttuu, muutoksen vaikutukset näkyvät koko systeemissä.
Mielenterveyttä voidaan vahvistaa ymmärtämällä yhdessä perheen ja suvun tarinaa ja joskus jopa vain sillä, että keskustellaan yhdessä. Avoimen dialogin hoitomallissa, jota Keroputaan sairaalassa lähdettiin rakentamaan jo 1980-luvulla, havaittiin, että tasavertaiset keskustelut mistä vaan teemasta, mistä ihmiset olivat valmiita keskustelemaan, tuottivat hyviä hoitotuloksia. Nykyisessä hoitokulttuurissa nostetaan herkästi yksi perheenjäsen oireillaan ongelmaksi tai kohteeksi, jonka tulisi muuttua. Jokin oire on usein enemmänkin ikään kuin pyrkimystä ilmaista näkyväksi koko systeemistä jotakin puolta, jota ei ole kuultu, huomattu tai joka koskettaa tavalla tai toisella koko systeemiä tai ylisukupolvista suvun kulttuuria. Keskeistä on kysyä sen sijaan, että kysytään, mikä on vialla jossakussa perheenjäsenessä ja pyritään muuttamaan häntä, se että kysytään, mitä meille on tapahtunut ja miten yhdessä ymmärrämme kaikkea sitä, mitä on tapahtunut. Perheterapiassa ketään yksittäistä perheenjäsentä ei leimata ongelmien syyksi, vaan lähestytään ilmiöitä vuorovaikutuksen yhteisen tutkimisen kautta.
Dialogi on yhteisen ymmärryksen rakentamista, jossa perhe voi opetella kuuntelemaan toisiaan erityisesti niissä kohdissa, joissa perheenjäsenet ajattelevat asioista eri tavoilla. Nämä erilaiset näkökulmat voivat usein tuottaa riitoja ja erimielisyyksiä. Perheterapian avulla riidoista voidaan opetella pääsemään vuoropuheluun ja vuoropuhelusta yhteyteen.
Vakauttavassa perheterapeuttisessa keskustelussa pyrkimyksenä on rakentaa sellaista turvallisuutta perheessä, että jokainen voi ilmaista mielipiteitään ja tunteitaan vapaasti ilman pelkoa. Jos perheessä on turvattomuutta tuottavia riitoja, sanallista tai fyysistä väkivaltaa, työskentelyn keskiöön otetaan luottamuksen ja turvallisuuden rakentaminen ja opetellaan keinoja pysäyttää väkivaltaan tai muuhun haitalliseen vuorovaikutukseen johtavat eskaloituvat kierteet.
Turvallinen, jokaista perheenjäsentä kunnioittava perheyhteys on perheterapian perusta, jonka päälle jokainen perhe voi asettaa omia tavoitteitaan yhteiselle työskentelylle. Vakauttava työskentely voi tarkoittaa perheessä jokaiselle turvallisen tilan mahdollistavien pelisääntöjen sopimista ja niihin sitoutumista. Keskiössä on perheen lasten turvallisuus ja oikeus kasvaa turvallisessa ilmapiirissä.
Keholliset harjoitteet, jossa jokaisen perheenjäsenen kykyä säädellä omaa vireystilaa ja palautua omaan sietoikkunaansa vahvistetaan, voivat olla apuna, kun opetellaan keinoja, ettei riitatilanteet eskaloituisi tuhoaviksi. Yksinkertaisimmillaan kehollinen säätely voi olla keskusteluissa sovittavan stop-merkin käyttämistä. Tämä tarkoittaa, että jos keskustelu etenee suuntaan, joka jossakin perheenjäsenessä alkaa herättää vireystason nousua tai laskua pois sietoikkunasta, jolloin on riski epärakentavaan tunteidenilmaisuun tai toimintaan, jokaisella on lupa keskeyttää keskustelu stop-merkillä. Otetaan aikalisä, jossa pysäytetään tunneperäinen reagointi ja rauhoitetaan kehoa.
Terapiasta tämä työtapa viedään mukaan perheen arjessa harjoitettavaksi työkaluksi. Perheessä opetellaan ennakoimaan, lukemaan kehollisia varomerkkejä ja jarruttamaan reagoimista vakautumalla ja rauhoittumalla kehollisesti. Perhe voi sopia, missä, milloin ja minkä verran kerrallaan vaikeista asioista puhutaan.
Perheterapiassa voi opetella ilmaisemaan itseään ja myös ilmaisemaan omia yksityisiä rajojaan. Läheisyyden ja erillisyyden jännite on keskeinen kaikessa vuorovaikutuksessa ja sen tutkiminen on mahdollista perheen yhteisten työskentelyjen avulla. Perheterapiassa voi löytää sekä omaa ääntään että yhteistä sanotusta, keitä olemme ja mistä olemme tulleet niiden ihmisten ympäröimänä, jotka olennaisella ja erityisellä tavalla ovat merkityksellisiä itselle.
Perheterapiavastaanotolle voi hakeutua sillä perheen, suvun tai läheisten verkoston kokoonpanolla kuin kyseiselle yhteisölle sopii keskustelemaan niistä asioista, joista sen mielestä on tarpeen keskustella. Muutama yhteinen keskustelu voi avata näkökulmia, tuoda esiin vahvuuksia ja voimavaroja sekä käynnistää perheen, suvun tai verkoston piirissä arjessa uudenlaista vuorovaikutusta ja yhdessä olemisen tapoja. Jokainen saa määritellä sen, miten paljon ja millä tavoin yhteisessä työskentelyssä ilmaisee itseään.
Perheterapiaa voi hakea myös Kelan kuntoutusterapiana 16 – 67 –vuotiaille. Tällöin psykiatrilta haetaan B-lausunto, jossa hän suosittelee perheterapiaa kuntoutuspsykoterapiana. Perheterapiassa on pääsääntöisesti mukana useampi perheenjäsen, kokoonpanosta perheterapiakäynneillä voi perhe sopia tarpeidensa mukaan. Perheterapiassa voi olla joitakin yksilökäyntejä sovitusti pääpainon ollessa perheen yhteisillä käynneillä.
Vanhempainohjausta osana nuoren (16 – 25 v) Kelan kuntoutusterapiaa voi hakea Kelalta samalla, kun hakee nuorelle Kelan kuntoutusterapiaa. Tällöin psykiatrin B-lausunnossa pitää olla perustelu vanhempainohjauksen tarpeellisuudesta ja Kelan kuntoutuspsykoterapia -hakemuksessa rastittaa kohta Haen nuoren kuntoutuspsykoterapiaan liittyviä vanhempainohjauskäyntejä. Vanhempainohjaus voi pitää sisällään vanhemman/vanhempien omia käyntejä ja yhteiskäyntejä nuoren kanssa.
Kelan kuntoutuksena maksettava enimmäiskorvaus on
- perheterapia/tunti 63,91 €
- perheterapia/1,5 tuntia 95,87 €
- vanhempien ohjauskäynti yksilöterapiaan liittyen 57,60 €
- vanhempien ohjauskäynti ryhmäterapiaan liittyen 42,05 €
Nämä summat vähennetään Mielipalvelun käyntien hinnoista.
Kirjoittaja: Taina Repo, perheterapeutti (KELA)
Mielipalvelut toimii Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä etäyhteyksin ympäri Suomen. Klikkaa alta:
